keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Virkatut valopallot

Olen innostunut näistä virkatuista valopalloista, enkä varmasti ole ainoa. Facebookin virkkausryhmät ovat näitä pullollaan. Nämä on vieläpä melko helppo tehdä, joten tämmöinen aloittelijakin onnistuu suhteellisen hyvin. ;) Linkki ohjeeseen löytyy lopusta.

 
Virkatun pallon lisäksi tarvitaan ilmapalloja ja liimaa joka ohennetaa vedellä sopivaksi. (itse käytin yleisliimaa).
Ilmapallo puhalletaan virkatun pallon sisälle ja päälle suditaan liima-vesiseosta. Liimaa saa olla reilusti ja pallo kastua ihan kokonaan. Kuivamassa roikkuessaan pallosta tipahtelee liimaa melko paljon, joten alle kannattaa laittaa esim. sanomalehtiä
Minulla pallo kesti kuivua vajaa vuorokauden jonka jälkeen pujottelin sen sisään paristoilla toimivat led-valot.

Yllärinä tein näitä myös läheisilleni. Tykkäsivät kovasti.

 


Kivoja ja nättejä piristyksiä pimeyteen!

Alkuperäisen ohjeen näihin löysin täältä.

torstai 13. lokakuuta 2016

Virkattu Lemmy-tyyny

Kaikki alkoi joskus maaliskuun lopussa, kun Facebookissa osui silmiini Kodin Kuvalehden juttu Virpi Siipolan virkkauksista ja erityisesti huomio kiinnittyi Lemmy-tyynyyn. Ihastuin välittömästi. Mielettömän hieno!

Monien vuosien tauon jälkeen päätin opetella itsekin taas virkkaamaan.

Päätin tehdä oman Lemmyn.


Seuraavalla kauppareissulla mukaan lähti Novitan Miami-lankaa mustana ja valkoisena, sekä 3 mm virkkuukoukku. Melko nopeasti pääsin ohjeesta jyvälle ja siitä se sitten lähti. Aikaa tyynyn tekemiseen kului ainakin parisen kuukautta, mutta tein sitä lähinnä fiiliksen mukaan, välillä montakin päivää taukoa pitäen.




Täydellinenhän se ei ole, virheitä toki riittää. Mutta on se hieno ja tyytyväinen täytyy olla. Ja mikä parhainta, se olikin sitten menoa. Koukkuun jäin ja pahasti.

Ohje täällä.

Virkatut säärystimet

Syksy on ja palelee. Eräs ilta sain vision säärystimistä ja visiooni vahvisti aiemmin päivällä Kauhavan Lankavasta ostettu ihana lanka, Dropsin Delight Print.


Googlettelin jonkin verran eri säärystinmalleja ja ihastuin aika nopeasti näihin kyseisen mallisiin. Todella sievät, eikä liian monimutkaiset. Ulkonäöllisesti otin ohjeesta mallia, mutta suoraan ohjetta en juurikaan käyttänyt. Oman pään mukaan mentiin ja hyvä tuli. Lopussa linkki alkuperäiseen ohjeeseen.






Mulla sattui olemaan tuollaisia mustia nappeja erään kirppiskierroksen ansiosta ja mielestäni ne sopii erittäin hyvin näihin. Mustaa satiininauhaa tilasin Kärkkäiseltä ihan näitä silmällä pitäen. Pysyvät paremmin ylhäällä ja sopivat tyyliin myös loistavasti.




Tykkään näistä paljon! Tuo lanka on siitä kivaa, että väri vaihtuu ihan issekseen. Ei tarvi alkaa säätämään monen eri langan kanssa. Lankojen päättely ei oo ihan mun juttu. Vaikka en kyllä tiedä ketään, joka sitä rakastaisi. ;)

Alkuperäinen ohje täällä.